Rakastan vuodenaikojen vaihtumista. Ensimmäistä lumisadetta, ensimmäistä kevätauringon sulattamaa läikkää asfaltissa, sitä ensimmäistä hetkeä, kun nenään tulvahtaa maatuneiden lehtien ja kypsien omenien tuoksu keskellä kukoistavaa kesäpuutarhaa. Näistä hetkistä erityisen tekee samanaikainen riemu alkamisesta ja haikeus loppumisesta. Kun tuntee sydämessään syksyn ensimerkit, on kesä auttamattomasti loppu. Olen elänyt elämääni siihen pisteeseen, että huomaan viettäväni viimeisiä kertoja mitä erilaisimmissa asioissa. Viimekesä oli minun viimeinen kesäni pikkulapsen äitinä, syksyn ensimmäisten merkkien ilmaantuessa saatoin tyttäreni koulutielle. 

Haiku-kuosi ei ole saanut nimeään japanilaisista runoista, vaikka ne kauniita ja herkkiä ovatkin. Sydämeni aika-ajoin täyttävä haikeus, kaipuu ja pehmeä haaveilu taipuivat tuohon muotoon, lempeisiin utuisiin väreihin, vesiväritahroihin vuodenaikojen vaihtuessa.