Mummon hyötypuutarhassa oli elokuisena iltapäivänä kuuma. Äänimaailmasta vastasivat yksinomaan hyönteiset, oli kärpästen surinaa, kimalaisten hyrinää ja kaikenlaisten sirkkojen korvia huumaavaa siritystä. Pikkuhiljaa kypsyvien omenoiden ja karviaisten tuoksuun sekoittui lapsen nenään tuntemattomien yrttien lämmin hautunut aromi ja jos huonosti sattui, maistuivat kesän viimeiset mansikat metsäluteen pissalle. Muistan myös valtavat vihreät hepokatit. Joskus niitä erehtyi luulemaan herneenpaloiksi ja silloin saattoi saada sormeensa pienet hampaanjäljet, niitä vihreitä petoja kyllä pelkäsin! Näin aikuisena huomaan, että tuo pieni maailma mummon puutarhassa oli ihmeellisen täynnä elämää. Räkättirastaita ja mitä lie muita lintusia puikkelehti valtavaksi kasvaneiden parsapöheiköiden siimeksessä matoja napsien, iltasella siilit ilmestyivät vaappuen nautiskelemaan samoista antimista.

Punahatuista, hunajakukista, fenkolista ja timjamista, niistä on pienet puutarhatytöt tehty.