Toimituskulut 6,90 €, ilmainen toimitus yli 150 € tilauksiin.

Palsta

Sain kauan haaveilemani, ensimmäisen oman puutarhan parikymmentä vuotta sitten. Olin kokematon puutarhuri, mutta visioni olivat suureelliset. Tähän paikkaan laittaisin perunat, tuohon koloseen istuttaisin luumupuun. Käänsin maata pitkän syksyn ja kevään, istutin, kylvin, merkkasin omat paikat kaikelle mitä puutarhassani kuuluisi olla.

Puutarhasta sukeutui elämäni ensimmäinen vastustaja, jota en todella voinut voittaa. Sille eivät kelvanneet maanittelut, eivät hyvät selitykset, väkisin ei kasvanut mikään. Luontoa ei voi voittaa. Perunat eivät kasvaneet, porkkanat katosivat. Vuohenputki kasvoi meheväksi, mutta istuttamani pensaat kuihtuivat enkä voinut käsittää mitä tein väärin.

Vuosien aikana koin myös onnistumisia. Ne olivat naapureilta saatuja lahjoja, ikivanhojen perinnekasvien taimia. Ne juurtuivat paikoilleen, eivät sinne minne ne aluksi istutin, vaan ne löysivät paikkansa itse. Ja kun huomasin niiden viihtyvän, annoin niiden olla, raivasin niille lisää tilaa. Luonto löysi itse omat paikkansa ja minä olin onnellinen.

Palsta-kuosiin olen piirtänyt unelmieni puutarhan. Juuri sellaisen, jota en koskaan osannut toteuttaa, mutta josta haaveilen edelleen. Kaikki kukat kukkivat, sato on runsas ja aurinko ja sade vuorottelevat juuri sopivassa suhteessa. Kaunista, mutta hyvin saavuttamatonta.

Takaisin kuosikirjastoon