Pienen pienenä tyttönä rakastuin mummolan jättisuuriin pinkkeihin daalioihin. Mummo hoivasi niitä rakkaudella. Joriinin juuret talvetettiin ruskeissa paperipusseissa kellarin pimeydessä ja keväällä niiden valkoiset alut tuotiin kasvamaan suureen rautapataan etuoven viereen. Mummoni on kukkien kasvattamisen kuningatar.

Pian huomasin, että ihmeellisyydet eivät rajoittuneet mummolan pihaan, vaan niitä oli kaikkialla. Pieni tyttö keräsi kukkia, tutki niiden nimiä ja elämää ja tallensi ne pieniin vihkoihin, joita kerääntyi vuosien varrella vino pino. Mieleen painuivat elävästi niiden kasvupaikat, upeat kelta-apila-aukeat, salaiset valkolehdokkimetsät ja se polun mutka, jossa tapasin ensimmäistä kertaa tähtitalvikin. Muistan ne edelleen.

Katseeni on aina ollut painuneena maahan, tienpientareisiin ja ojanperukoihin. Olen vaikuttunut maailman ihmeellisyydestä, sillä olen löytänyt kukkia mitä erikoisimmista ja odottamattomista paikoista. Rakastan rehevien puutarhojen eksoottisia liljoja, takapihan huumaavan tuoksuisia näsiöitä, herkkiä keijumaisia vanamoita, ratapihojen pelto-ohdakkeita, rakastan kaikki kukkia ja niiden kauneutta valtavasti. Ne vetoavat monimuotoisuudellaan ja väreillään minuun ja koen suurta tarvetta toistaa näkemääni ja kokemaani taiteessani.

Tämän kuosin nimi on Floora. Se olkoon kiitos kaikista kauniista hetkistä joita olen saanut kokea huumaantuneena kukkien ihmeellisyydestä.