Mimosa-kuosi syntyi ilman nimeä. Ehkä se johtui siitä, että olin yrittänyt piirtää jotain tämän kuosin kaltaista useasti ennenkin. Rakastan salmiakkiruutuja ja olen niitä yrittänyt kangasmallistoihin luoda erilaisista näkökulmista, mutta ne ovat aikaisemmin työntäneet itsensä pöytälaatikkoon syystä tai toisesta. Ateena-kuosia piirtäessäni sen rinnalle hahmottelin puolivahingossa kerrassaan ihanan vinoruutuisen luonnoksen, josta syntyi kovasti haaveilemani omannäköinen salmiakkikuosi. Olin riemuissani! Tein paljon täydellisiä värikombinaatioita, sain ruudut tanssimaan hurjaa värivalssia ja mielessäni poukkoili kaikenlaisia höpsöjä vaatteita, joita tuosta kuosista halusin toteuttaa. Nimeä sillä vaan ei ollut, eikä yrittämälläkään syntynyt.

Meni monia hetkiä, kankaat olivat painossa, oli syksy, miulla oli paljon joutilasta aikaa. Oli syksyisiä murheita, istuin helsinkiläisen, miulle vähän liian hienon kahvilan sohvalla ja katsoin kaatosadetta. Kenkäni olivat märät, mukana raahaamani kirjaston murhamysteeri oli märkä. Muissa pöydissä nautiskeltiin vihreitä terveysjuomia ja valtavia höyryäviä teekupposia. Katsahdin kahvilan juomalistaa, lähes kaikki juomat maksoivat kokonaisen lounasbudjettini. 

Jostain syystä huomasin tilaavani lasillisen Mimosaa. Ja minkälaisen juoman sainkaan! Keskelle tätä kurjuutta tarjoilija toi miulle valtavan, pallonmuotoisen, auringonkeltaisen juoman, joka oli täynnä orvokin kukkia violetin eri sävyissä. Kaivauduin syvälle sohvatyynyjen uumeniin, avasin varovasti nuhjuisen kirjan ja päätin olla olematta enää kurja.

Sateen lakattua matkani jatkui kohti uusia tarinoita ja myös nimen tuolle ihanalle salmiakkikuosille olin löytänyt.